Monday, September 7, 2015

Makramee, ystävännauha

Kuvio tuli minulle vastaan Thaimaassa, sain ystävältäni lahjaksi makramee-rannekorun, jotta voisin purkaa sen ja oppia itse miten kuvio syntyy. Nyt jaan oppini, jottei kaikkien tarvitse purkaa ystävänkorujaan.



Valmis koru.



Lankojen aloitus järjestys.

1.Solmuna käytetään kahta silmusolmua ja oikealle mennessä solmu aloitetaan ali sydänlangan ja vasemmalle kuljetaan yli sydänlangan (itse käytän solmiessa aina solmua tekevänä kätenä sitä kättä kumpaan suuntaan olen menossa ja solun oikea suunta tulee itsestään).

2.Lankojen solmiminen aloitetaan toisiksi uloimmista langoista (tässä kuvassa uloimmat punaiset sidotaan uloimpiin keltaisiin). Seuraavana sidotaan toiset punaiset sekä keltaiseen että jo solmineeseen punaiseen lankaan. Seuraavana keltainen solmitaan keltaiseen ja molempiin punaisiin lankoihin ja ensimmäinen vihreä solmitaan keltaisiin ja punaisiin lankoihin. Toinen vihreä solmitaan samoin kuin ensimmäinen vihreä. HUOM! Vihreät eivät _koskaan_ sekaannu toisiinsa!

3.Keskellä olevat keltaiset solmitaan ensin toistensa kanssa (tässä ei ole väliä kummalla langalla aloitetaan solmiminen) ja solmitaan sitten punaisiin ja keltaiseen lankaan.


4.Solmut solmitaan keskeltä ulos eli aina kaksi sisintä lankaa solmitaan toisiinsa ja sitten ulospäin. Ensimmäiset punaiset solmitaan siis ensin toisiinsa sitten punaiseen ja keltaiseen lankaan. Seuraavat punaiset solmitaan toisiinsa ja keltaiseen lankaan. Keltaiset solmitaan yhteen.

5.Sisimmät punaiset solmitaan ensin keltaiseen lankaan ja sitten toisiinsa.

6.Sama kuvio jatkuu kuin edellä. Seuraavat punaiset langat solmitaan keltaiseen ja punaiseen lankaan ja toisiinsa. Uloimmat keltaiset solmitaan keltaiseen ja punaisiin lankoihin ja toisiinsa. Sisimmät vihreät langat sidotaan keltaisiin ja punaisiin lankoihin, mutta EI toisiinsa ja saman tekevät myös toiset vihreät langat.

7.Solmimista jatketaan ulkoreunoilta. Ensin keltaiset tulevat sisään päin, mutta eivät ylitä vihreitä jne. Kunnes uloimmaksi jää keltainen lanka. Nyt ollaan käyty koko tuleva kierto läpi ja ollaan aloituspisteessä. Alla vielä muutama kuva jatkosta.





Saturday, September 5, 2015

Makramee, solmeilu

Makramee on luultavasti 1200-luvulla arabien kehittämä käsityötekniikka. Arabit sitoivat tekstiilien ylimääräiset langat reunakoristeiksi (termi makramee tulee arabian kielisestä sanasta migramah, joka voi tarkoittaa reunakoristelua tai kirjottua huntua).
www.comofazer.com


Makramee eli solmeilu on sidontatekniikka, jossa solmuilla saadaan aikaan nyörejä, pintoja ja kuvioita. Perussolmuja ovat mm.tasosolmu, kaksoistasosolmu, silmusolmu ja kaksoissilmusolmu, joita yhdistelemällä saa aikaan jo paljon erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää solmeilua.

tasosolmu

kaksoistasosolmu

tasosolmua neljällä solmivalla langalla

kaksoistasosolmua neljällä solmivalla langalla

silmusolmu

kaksoissilmusolmu

silmusolmuja, suuntaan vaikutta aloitetaanko solmivan langan sitominen päältä vai alta sydänlankaa


Yleisimpiä tapoja käyttää solmeilua ovat korujen sitominen ja koristetekstiilit. Solmeilua voidaan hyödyntään kuitenkin monin tavoin ja sitä on helppo yhdistää myös muiden käsityötekniikoiden kanssa.
Itse olen käyttänyt solmeilutekniikkaa paljon korujen sidontaan, vöiden ja kitarahihnojen tekemiseen, avaimenperiin ja yhdistänyt sitä mm.nahan, luiden ja bambun kanssa tehden lamppuja ja koristeita laukkuihin. Alla muutama esimerkki makrameetöistäni.

kivien sidontaa


kaulakoruja

kaulakorun uudelleen muokkaus, kivien kiinnitys



rannekoruja

kitaranhihnoja

lamppuja

avaimenperiä