Pronssin valamista

Valaminen on taonnan jälkeen keksitty keino muokata metalleja. Valaminen avasi uuden oven metallien käytölle. Sillä kyetään taontaan verrattuna muotoilemaan kappaleet vapaammin, jolloin saadaan kauniimpia ja käytännöllisempiä esineitä.
Ensimmäinen valettava metalli oli kupari ja ensimmäiset muotit nykytietämyksen mukaan valmistettiin kiviin kaivertamalla. Sen jälkeen opittiin savimuottien valmistus ja kupariin sekoitettiin tinaa, jolla saatiin metalliin vahvuutta. Näin lopputuloksena syntyi pronssi.
Nykyään valuumenetelmiä on useita ja tässä päivityksessä paneudun kolmeen erillaiseen menetelmään; kipsivalu, hiekkavalu ja savivalu (muinaisvalu).

Kipsivalu, modernia valutekniikkaa.

Ensin haluttu malli valmistetaan vahasta. Vahana voi käyttää mm.mehiläisvahaa, juustonkuorivahaa tai koruseppille tarkoitettua koruvahaa. Mallina voi käyttää myös orgaanisia materiaaleja, kunhan materiaali on jotakin mikä saadaan sulatettua/poltettua ulos kipsimuotista.

Mallit kiinnitetään "kuuseen" eli vahassa upotettuun metallitankoon. Kiinnitykseen käytin vahakolvia.

Kuusen tultua täyteen vahamalleja on aika aloittaa kipsimuotin valmistus.

Kuusi asetetaan sille tarkoitettuun kehikkoon.

Maalarinteipillä suljetaan kehikon reijät, jotta löysä kipsi pysyy kehikon sisällä.

Kehikko täytetään kipsimassalla ja alipaineen avulla mahdolliset ilmakuplat poistetaan muotista. Tämän jälkeen muotti jätetään uuniin, jossa kipsi kovettuu ja vahamallit sulavat pois, kuten myös kuusen runkona toiminut metallitanko. Tangosta tullut kanava toimii myöhemmin valuukanavana, josta sula pronssi kaadetaan sisään.

Pieniksi paloiksi pilkottu pronssi saatiin nopeasti sulatettua liekinheittimellä.

Sula pronssi kaadettuna kipsimuottiin.

Pronssinen kuusi ja kipsin jämiä.

 Valmiit tuotteet viimeisteltynä.

Hiekkavalu pähkinänkuoressa.

Hiekkavalamisessa malli tulee tehdä vahvemmasta materiaalista kuin pehmeä vaha. Malli voi olla puuta, metallia, muovia... mitä tahansa mikä pitää muotonsa joutuessaan hiekkamuottiin sisälle. Itse käytin keinotekoista, suht kovaa, mallimateriaalia, jota oli helppo työstää veistopuukon ja pikkutalttojen avulla. 

Malli kaavataan kaksi-osaiseen kehään, joka muodostaa kehyksen hiekalle. Hiekkana tulee käyttää kaavaukseen tarkoitettua hiekkaa, joka läpäisee kaasuja, on muovattavaa, lujaa ja tulenkestävää. 

Kun muotti on täytetty hiekalla ja malli on keskellä muottia avataan muotti auki ja malli poistetaan. Myös valu- ja poistokanavat tulee tehdä samalla. Kanavien valmistuttua ja malli poistettua muotti suljetaan.

Pronssi sulatetaan upokkaassa, joka asetetaan sulatusuuniin. Pronssin ollessa sulaa se kaadetaan kaatokanavasta muottiin ja annetaan jäähtyä.

Malli ja valmis pronssityö.

Savivalu, muinaisvalu, paskavalu.

 Mehiläisvahasta valmistetut mallit peitetään savi/hevosenlanta/hiekka-seokseen. Saviseoksen annetaan kuivua rauhassa peitettynä esim.muovipussilla n.1-2kk. Kuivumista on hyvä seurata, jotta mahdolliset halkeamat saadaan minimoitua. Muottia valmistaessa tulee valu- ja poistokanavat ottaa huomioon. Poistokanavia varten asetin oljet ja valuukanavan muotoilin vahasta.

Maahan rakennettu uuni, johon pumpataan ilmaa palkeiden avulla. Palkeilla saadaan uunin lämpötila nostettua pronssin sulamiseen vaativaan korkeuteen. 

Uuni ylhäältä päin.

Muoteista poistetaan vaha jo aikaisemmin kotitalousuunissa ja tämän jälkeen savimuotit käytettiin keramiikkauunissa, jotta ne kestäisivät paremmin sulaa pronssia. Keramiikkauunin sijaan ne voidaan myös haudata nuotion alle n.vuorokauden ajaksi. Muotit on hyvä pitää lämpimänä ennen valamista.

Muotin rikkominen. Pronssi on valettu muotin sisään ja sen jäähdyttyä voidaan savi rikkoa ympäriltä ja selviää onnistuiko valu.

Muinaisvalulla ei ole helppoa saada yksityiskohtaisia esineitä tehtyä, mutta omaan sormukseeni oli tarpeeksi tyytyväinen. Tekemällä oppii.

Myös upokkaiden valmistus savesta on taitoa vaativa laji. Oma upokkaani suli uuniin ja tämä johtuu luultavasti liian vähästä hiekkamäärästä seoksessa, josta valmistin upokkaan. Hiekka tuo tulenkestävyyttä saveen.

Nahan parkintaa ja nahkatuotteen valmistusta

Nahan parkinta on nahan työstämistä haluttuun kovuuteen/pehmeyteen/kestävyyteen. Parkitusta voi tehdä monella eri metodilla. Tässä päivityksessä esiintyvät nahat olen parkinnut kuusiparkilla ja rasvaparkilla.
Ennen valitaan mitä parkkia tullaan nahantyöstössä käyttämään on hyvä miettiä millaisen tuotteen haluaa nahasta valmistaa. Itse halusin valmistaa kitaralaukun sekä tohvelit.
Kitaralaukkuun työstin kaksi pientä peurataljaa kuusiparkilla, jotka jätin puoliparkiksi. Puoliparkilla tarkoitetaan nahkaa jota ei parkita loppuun saakka, vaan nahkaan jää "raakaraita". Tällä keinolla nahasta jää kovempi. Lisäksi kuusiparkitsin yhden lampaantaljan (tämän parkitsin kokonaan), jotta sain laukkuun tulevat sivukappaleet hieman pehmeämmäksi. Lampaan nahka oli myös jo lähtökohdiltaan paksumpaa kuin peuran nahka, joten se soveltuin sivukappaleiksi mainiosti.
Kuusiparkinta vie oman aikansa, minulla parkinta kesti yhteensä n.2kk (peuran taljat olivat parkissa n.1kk, lammas n.1,5kk). 
Parkitsemiseen on olemassa ohjeita lähes yhtä paljon kuin on parkkaajia, mutta yksinkertaisesti ohjeistettuna talja kaavitaan, pH-käsitellään, jotta karva saadaan irroitettua, pestään ja jätetään parkkiliemeen (aluksi laimeahkoon seokseen, jota tiukennetaan muutaman päivän välein) imemään parkkia. Parkkiliemi valmistetaan kuusen kaarnaa uuttamalla kuumassa vedessä. Nahka on hyvä myös kaapia jokaisen parkkitiukennuksen välissä, jotta sen parkin  "imukyky" pysyy hyvänä. Lopuksi nahka vielä pestään ja rasvataan.
Rasvaparkissa nahka työstetään aluksi samoin kuin kuusiparkissa, joskin itse en tehnyt karvanpoistoa lampaantaljalle, koska halusin tuleviin tohveleihin karvaisen "sisävuoren". Rasvaparkki levitetään kaavitun, kostean nahan päälle (jos taljaan jätetään karva tulee karvan olla kuivaa parkitusvaiheessa, muuten riskinä on että karva alkaa irtoilemaan myöhemmin). Rasvaparkkiseos sisältää kananmunan keltuaista, oliiviöljyä ja hieman mäntysuopaa. Kun seos on levitetty taljan nahkapuolelle odotetaan, että nahka alkaa kuivua ja kuivumisen edettäessä nahkaa venytetään ja kaavitaan niin että nahan väri muuttuu valkoiseksi. Tätä jatketaan kunnes talja on täysin kuiva, jonka jälkeen se jätetään hapettumaan muutamaksi päiväksi. Hapettumisen jälkeen taljaa kostutetaan ja kaavitaan haluttuun pehmeyteen.

Kitaralaukku

 Kaavan valmistus sanomalehteä käyttäen.

Tilkkujen sommittelu paikoilleen.

Sivukappaleiden leikkaus. Tilkut ommeltu paikoilleen.

Sivukappaleet kiinnitin kansikappaleisiin mehiläisvahatulla pellavalangalla, satulasepän ompelella.

 Valmis kitaralaukku. Hirven etuhammas koristelulla.

Tohvelit

Kaavat otin vanhoista tohveleistani.

Pohjat valmistin teollisesti parkitusta poron nahasta, jotta sain niistä kestävämmät.

Ompeleena käytin satulasepän ommelta ja lankana mehiläisvahattua pellavalankaa.

Nappeina käytin peuran hännän nikamia.

Liimapuuta, työpiirrustuksia ja kaaos eli leikkuulaudan valmistus.

Leikkuulaudan valmistus modernilla puuntyöstöllä.

 Ensimmäinen vaihe oli suunnitella minkä muotoista lautaa lähden työstämään. Halusin muodon olevan haastava, joten päädyin tekemään kaaos-symbolin muotoisen leikkuulaudan.

Laudan työpiirrustukset.

Ensimmäinen vaihe itse työtä tehtäessä oli valmistaa liimapuulauta. Puuna minulla oli pyökkiä, koska pyökin tummahko, punertava väri miellytti minua lopputuloksen kannalta. Tein yhteisen liimapuulevyn luokkakaverini kanssa, koska liiman kuivuttua lauta tuli vielä hioa tasohiomakoneessa, jossa minimi pituus koneeseen syötettävällä kappaleella on 40cm, jolloin jos olisimme tehneet omat liimapuut olisi turhaa materiaalia syntynyt puolin ja toisin. Oma vaatimukseni koolle oli 3x35x33cm.

Liimapuutatehtäessä on liimattavien pintojen oltava hiotut eli pöytäpyörösahalla sahatut kappaleet hiottiin vielä tasohiomakoneella ennen liimausta.

Liimauksen kuivuttua ja tasohöyläämisen jälkeen oli aika piirtää tuleva muoto.

Ennen muodon leikkaamista työstin haluamani uran levyyn pientä talttaa ja veistopuukkoa apuna käyttäen.

Muodon leikkasin vannesahalla.

Ja pinnan viimeistelin käsihionnan jälkeen vielä pellavaöljyllä. Öljy saa kuivua ja imeytyä puuhun ainakin viikon ennen kuin lauta kannattaa ottaa käyttöön. Lautaa voi öljytä myöhemminkin, kun pinta alkaa käytössä kuivua.

Kehärumpu

Kehärumpu, noitarumpu, kannus, shamaanirumpu. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Valmistin oman kehärumpuni tervalepästä taivuttamalla.
Rummun halkaisijasta tuli n.50cm, 10cm kehän syvyyttä ja kehän paksuus n.0,7cm. Halusin myös kiinnittää kehään puutapit, jotta rumpua voi tukea esimerkiksi lonkalle sitä soitettaessa. Tämä puutappien kiinnitys on perinteistä Siperialaisille noitarummuille.

Tervalepästä tasohöylättiin ja sahattiin oikean pituinen ja paskuinen kappale taivutettavaksi. 50cm halkaisijan saavuttamiseksi tarvitsin n.170cm pitkän lankun, jotta saisin myös kiinnityksestä tukevan.

Oikeissa mitoissa oleva lankku upotettiin veteen viikoksi, jotta se kyettäisiin taivuttamaan kehälle.

 

Kun puu saatiin läpimäräksi oli aika ryhtyä taivuttamaan kehää. Apuna käytin metallikehää, puristimia, kuumailmapuhallinta ja apukäsiä. Taivutusta tehtäessä ei kannata kiirehtiä. Märkää puuta lämmitettiin kuumailmapuhaltimella ja puristimien avulla sitä taivutettiin metallikehän ympärille.

Seuraavaksi kehän annetaan kuivua hyvin. Oma kehäni kuivui vajaan viikon.

Puutapit rumpuun valmistin koivuklapeista hiomalla. Hiontaan käytin nauhahiomakonetta.

Kehän kuivuttua oli aika liittää päät yhteen. Käytin liitoksessa ensin puuliimaa.

Jonka jälkeen vahvistin sen vielä ompelemalla raakanahkanyörillä. (Kuvassa vasta reijät, joita käytin ompeluun.)

Liimasin puutapit kehälle puuliimalla. Tämän jälkeen kehä oli valmis.

Työstin tulevan rumpunahan peuran taljasta. Rumpunahka tehdään niin, että ensin nahka kaavitaan ja karvat poistetaan pH-käsittelyn avulla. Tämän jälkeen nahka sidotaan pinkeästi kuivumaan kehälle.

Kalvo tulee uudelleen kostuttaa, kun sitä aletaan asettamaan kehälle. Raakanahka kutistuu hyvinkin paljon kun se kuivuu ja tämä on tärkeä ottaa huomioon kalvoa kehälle sidottaessa.

Kalvon ja kädensijan sidoin raakanahkanyörillä.

Kalvo kuivumassa ja malletin tein ukontulikukan varresta ja raakanahasta.

Halusin myös rummusta henkilökohtaisemman maalaamalla siihen kuvioita omalla verelläni. Verta minusta otti sairaanhoitaja ystäväni.

Nyt on hyvä lepytellä jumalia.