Pystykangaspuut - loimien luonti ja kutominen.

Pystykangaspuut (vaakakangaspuiden edeltäjä). 

Rakenteeltaan yksinkertaiset ja painoilla toimivat kangaspuut. Pystykangaspuista on olemassa erilaisia versioita (vrt. kolttasaamelaisten eteenpäin nojaavat (altakudottavat) kangaspuut).

Tässä päivityksessä kerron ohjeistuksen palttina sidoksella kudottuun kankaaseen eli hyvin yksinkertaisen sidoksen luomisen kangaspuihin (tarvitaan vain 1 niisinvarsi).

Loimien luominen lautanauha aloituksella:

Loimilankaa. Käytössä villalankaa (tex 180x3).

Ennen kangaspuille siirtymistä tulee päättää kuinka pitkät loimet halutaan luoda eli kuinka pitkä tulevasta työstä halutaan saada. Tulee myös päättää kuinka leveä valmiista työstä tehdään ja kuinka tiheästi loimien tulee kankaassa olla.

Seuraavat loimet on luotu niin, että 3 henkilöä saa tehtyä itselleen 1,5metriä pitkät (loimien pituuteen tulee lisätä 10%kutistumista + tutkat n.50cm = 6,45m loimet), 30cm leveät (loimia luotaessa kutistumisvara 2cm = 32cm leveä), 3,5lankaa/sentti tiheydellä (112 loimea) olevat huivit.

Kun päätökset tulevan työn mitoista on tehty on hyvä laskea loimilangan menekki:

loimilangan pituus METREINÄ

x loimilangan leveys SENTTIMETREINÄ

x tiheys SENTTIMETREINÄ

 x tex-luku (180) x 3

1000

Tarvitsemme siis noin 390g villalankaa, jotta voimme siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli lautanauha alotukseen, joka suoritetaan pystykangaspuita hyväksikäyttäen.

Tuleva loimilanka toimii kuteena lautanauhalle. Lautanauhalla aloittaminen helpottaa kankaan kutomisen aloitusta. Se vahvistaa reunan ja asettaa loimet hyvällä tiheydellä.

Samalla kun lautanauhaa kudotaan vedetään tuleva loimi oikeaan mittaansa. Tässä on hyvä käyttää hyödyksi kangaspuita ja mutkitella jokainen loimilanka oikeaan mittaansa (mutkittelureitti kannattaa merkitä mittalangalla).

Kun kaikki loimilangat on kudottu lautanauhaan ommellaan lautanauha aloitusvarpaan.

Aloitusvarpa nostettuna paikalleen ja loimilangat ryhmiin letitettynä roikkumassa.

Joka toinen loimi asetetaan jakopuun eteen ja joka toinen taakse. Takana olevat loimet jaetaan 11-12 langan ryhmiin (ensin jaoimme langat pienempiin ryhmiin, mutta vaihdoimme myöhemmin jakoa keventääksemme loimien jännitettä) ja sidotaan painot jokaiseen ryhmään ja sama tehdään myös edessä oleville loimille (takaa kannattaa aloittaa, käytännön vinkki).

Loimien alaosaan, lähelle jakopuuta, sekä eteen että taakse virkataa ketjusilmukka rivit, jotta loimien tiheys kyetään paremmin säilyttämään kudottaessa. Samanlaiset virkkaukset tehdään myös huivien vaihtuessa, jotta seuraava huivi on helpompi aloittaa oikean levyiseksi (korvaa lautanauha aloituksen).

Niisinvarteen kiinnitetään takaloimet niisimällä. Tähän sopii esimerkiksi kalastajanlanka hyvin. Takaloimet siis nostetaan kiinni niisinvarteen, jotta kun niisinvartta siirretään niisinvarren kannattajalla eteen tai taakse saadaan viriö muuttumaan.

Nyt loimet on luotu.

Kankaan kudonta:

Kudelankana käytän itse kehräämääni villalankaa. Pyrin pitämään kudelangan tiheyden samana kuin loimilangan. Tihentymä tulee helposti keskelle ja sivut jäävät harvemmiksi. On siis tärkeää pyrkiä kontrolloimaan myös loimilankoja. Myös leveys lähtee helposti kapenemaan mitä pidemmälle kutomisessa päästään. On siis hyvä seurata leveyttä kudottaessa ja kyetä kontrolloimaan sitäkin - tekemällä oppii.

Kangasta kudottaessa kudelanka vedetään viriöstä, jonka jälkeen viriö vaihdetaan niisinvartta siirtämällä. Kude lanka lyödään miekkan avulla paikalleen. Miekkalla siis lyödään kudetta eri viriöstä kuin mistä kude on laitettu.

Palttinaa kudottaessa viriö mahdollisuuksia on siis vain kaksi. Kude kulkee vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle viriöiden vaihtuessa.

Lautanauhalla päättely:

Lautanauhan loimilangat luodaan. Loin 60cm loimet, jotta 30cm leveän kankaan päädyt saisi pääteltyä. Loimilankana käytin järviruo'olla värjättyä Nalle-lankaa ja lautanauhamallina toimi Kaarinan muinaispuvun lautanauhamalli.

Laudat paikoilleen.

Käytän jälleen kankaan loimilankoja kudelankana lautanauhalle. Ensin kude tulee yhdestä viriöstä kankaasta pois päin ja seuraavasta viriöstä palaa kankaan päälle (ja seuraava kude menee samalla taas viriöstä kankaasta pois päin).

Valmis huivi. 

Viimeistelynä kostutin huivin ja asettelin sen kuivumaan styroksiin nuppineuloja apuna käyttäen. Kuivumisen jälkeen jälki muuttui tasaisemmaksi, muoto paremmaksi ja huivi pehmeämmäksi.

Lautanauhan alkeet

Laudoilla kudonta on yksi vanhimmista tunnetuista käsityötekniikoista. Tekniikkaa on käytetty jo muinaisessa Egyptissä sekä kivikauden Euroopassa. Vanhimpia pohjoismaisia löytöjä on tehty mm.Tanskasta pronssikauden ajalta (1500-500eaa). Lautanauhojen käytön kuitenkin uskotaan yleistyneen Pohjoismaissa rautakaudella (500eaa - 400jaa).
Muut tekniikat syrjäyttivät lautanauhat 1300-luvulla, joskin tekniikka jäi elämään vielä kansantaiteen muodossa tämänkin jälkeen. Suomessa, Huittisissa, lautanauhan ammattimainen kudonta on säilynyt aina 1900-luvun puoliväliin asti.

Seuraavat ohjeistukset lautanauhan mallin lukemiseen ja kudontaan ovat aloittelijalle soveltuvat. Lautoja pyöritetään samaan suuntaan ja aina yksi pykälä kerrallaan. 
Monimutkaisempia kaavoja ja kudontamalleja on perusteiden jälkeen helpompi hahmottaa. Kiinnostuneille suosittelen Maikki Kariston Lautanauhat kirjaa ja hibernaatio.blogspot.fi tarjoaa myös hyvin paljon tietoa asiasta (myös muista muinaistekniikoista käsitöiden saralta).

Laudat.

Itse tein omat lautani vanhoista pelikorteista. Pelikortit toimivat hyvin villalankojen kanssa, mutta vahalankaa kutoessani huomasin vahvemman materiaalin olevan paikallaan (esim.sileä vaneri, luu/sarvi tms.)

Laudoissani on neljä reikää, jotka olen numeroinut. Kaavaa piirtäessä käytän numeroinnin sijaan kirjaimia A, B, C ja D ja toki reijätkin voisin kirjaimilla merkitä. Skippo-korteissani vain sattui olemaan sopivasti jo numero 1, joten päätin pysyä numeroissa reikiä merkatessani. Reunojen merkintä on tärkeää, jotta kudottaessa pystytään seuraamaan lautojen järjestystä.

Kaava (ja kaavasta saatu malli valmiina)

Kaavaan piirrän aina neljä pystyriviä (reikien lukumäärä laudoissa) ja lautojen määrän verran vaakarivejä (tässä kudontamallissa 10 vaakariviä).

Mallissa olen käyttänyt 3 eri väriä: sinistä, ruskeaa ja oranssia.

Lankojen pujotussuunta kortteihin selviää alimmalta riviltä (lisäohje seuraavassa kuvassa) ja viereen, oikealle, olen kirjoittanut ohjeen lankojen luomista helpottaakseni lankojen järjestyksen lauta laudalta.

\ /

Pujotussuunta lautohin. Jos langat pujottaa lautoihin vain yhdestä suunnasta nauha kiertyy kudottaessa. Tämän takia kannattaa ainakin reunimmaiset laudat pujottaa eri suunnista. Kuitenkin yhdellä laudalla tulee pysyä samassa pujotussuunnassa tai laudat eivät kykene pyörimään kutoessa. Lankojen pujotussuunnalla voidaan myös tukea haluttua kuviota.

Loimilankojen luomiminen ja pituuden laskeminen.

Nauhan aloitus kannattaa alottaa kaavan valinnalla, jonka jälkeen päätetään kuinka pitkä tulevan nauha tulee olla. Loimien tulee olla pidemmät kuin tuleva valmis nauha on ja laskutoimitukseen on hyvä käyttää valmista kaavaa eli valmiin nauhan pituus + kutistuminen 15% + alkusolmut n.15cm + tutkaimet n.30cm (loppuun jäävä osa), toki mukaan tulee lisätä myös hapsujen pituudet yms jos moisia työhönsä on suunnitellut. Kyseisellä laskutoimituksella esimerkiksi 2metrin valmiiseen nauhaan tulee luoda 2,75cm loimilangat.

Loimet on hyvä luodan kahden kiinteän tapin (kuvassa olen käyttänyt pieniä puristimia hyväkseni) väliin. Seuraan loimia luodessani lauta laudalta kirjoitettua ohjetta kaavasta ja vedän loimilangat kahdeksikkona tappien ympärille (yksi puristinväli on aina yhden reijän loimi eli neljä puristinten väliin vedettyä lankaa on yhden laudan loimet). Vedän loimet 8-malliin, jotta langat pysyvät paremmassa järjestyksessä kun alan pujottaa niitä lautoihin (tiuhta). 

Loimilangat odottamassa lautojen asennusta.

Yllä olevien loimien kutomista ja kaava jonka mukaan loimet on luotu. 

Kyseistä kuviota kutoessa käännän kaikkia lautoja aina neljä kertaa eteen (poispäin kutojasta) ja neljä kertaa taakse (kutojaan päin). Lautoja käännellessä syntyy viriö, josta pujotetaan kudelanka (tässä olen käyttänyt pellavalankaa). Viriö on loimilankojen väliin muodostuva väli, jossa per lauta on 2 loimea alaviriössä ja 2 loimea yläviriössä ja loimien järjestys muuttuu lautoja käännellessä, eli myös viriöt muuttuvat. 

Eli siis jos käännän lautoja neljä kertaa eteenpäin pujotan myös kudelangan neljä kertaa eri viriön välistä. Kude tulee pujottaa ennen lautojen kääntämistä. Kääntämisen jälkeen tulee loimet kiristää uuden viriön mukaan, myös kudelanka kiristetään. Kudelangan kireydellä määrätään kuinka tiivis nauhasta tulee leveyssuunnassa, joten kuteen on hyvä pysyä tasakireänä koko kudonnan ajan.

Malli ja kaava.

Malli ja kaava.

Vahalangan testailua. Olen vaihtanut lautojen pyöritys suuntaa aina kuvion toistuttua 4 kertaa.

Värttinä

Värttinä on kehräämiseen käytettävä työkalu, jonka käytön uskotaan alkaneen jo 3000vuotta ennen ajanlaskua. Värttinällä kehrätään kuituja (villaa, kasvikuituja jne.) langaksi kiertoliikkeen avulla. Jos värttinää pyöritetään myötäpäivään syntyy z-kierteistä lankaa, jos vastapäivään tulokseksi saadaan s-kierteistä lankaa. Kiertosuunta tulee tietää kun lankaa kerrataan esimerkiksi kaksi- tai kolmesäikeiseksi. 
Suoraan kuidusta saatu lanka on yksi säikeistä eli esilankaa, joka saadaan vahvemmaksi kehräämällä se yhteen toisen esilangan kanssa eli kertaamalla (näin syntyy kaksisäikeistä lankaa) .

Värttinä on yksinkertainen työkalu, joka on helppo valmistaa itse veistämällä se esimerkiksi tuoreesta koivusta. Alla tuleva veisto-ohje on turkkilaiseen värttinään, joka poikkeaa "perusvärttinästä" kehrän mallin takia. Turkkilaisessa värttinässä kehrä koostuu kahdesta osasta, jotka yhdistyvät varressa, kun taas perusvärttinässä kehräosa on yksiosainen, usein ympyrän muotoinen paino. Paino on joko varren alaosassa (alapainoinen värttinä) tai yläosassa (yläpainoinen värttinä), eri painoilla saadaan kehrättyä eri paksuuksia lankaa.

Muistiinpanoja värttinän veistosta. 

Rungon pituus 30cm (kehrä asettuu runkoon niin että yläpuolelle runko tulee n.20cm, alapuolelle n.10cm). Kehrän siivet ovat päästä päähän n.17cm ja yläpuolelle asettuvaan siipipuuhun veistetään lukkolovi, jotta se istuu tukevasti alempaan siipipuuhun. Myös varren ja kehrän tulee lukittua toisiinsa, jotta kehrääminen onnistuu.

Tuoretta puuta käsitellessä on hyvä antaa puun kuivua välillä ennen kuin työ viimeistellään, kuivuessa puu muuttaa hieman muotoaan ja esimerkiksi osien liitoskohdat saattaa joutua työstämään uudelleen kun kuivuminen on loppunut ja ohueksi ja suoraksi vuoltu tuorerunko sattaakin olla mutkalla.

Värttinä valmiina.

Vasemmalla osat erillään ja viimeistelyyn käytetty veistopuukko. Oikealla osat yhdistettynä.

Värttinällä siis kehrätään kuituja langaksi. 

Seuraavassa esimerkissä olen käyttänyt suomenlampaan villaa. Suomenlampaan villa poikkeaa esimerkiksi ahvenanmaanlampaan (saaristolampaan) villasta siten ettei sillä ole erillistä alus- ja päällysvillaa. Erittelemällä ahvenanmaanlampaan villasta päällysvilla ja alusvilla saadaan kahta eri käyttöihin soveltuvaa villaa. Päällysvilla on pidempi kuituista, vettä hylkivämpää ja vahvempaa, alusvilla lämpimämpää.

Kuvassa ylhäällä keskellä on raakavillaa jota ei ole käsitelty mitenkään kerimisen jälkeen. Sen alapuolella on karstat, joihin olen asettanut villatapuleita (villakiharoita). Tapulit kammataan karstoilla auki ja kuidut pyritään saamaan yksisuuntaisiksi.

Vasemmalla puolella karstattua raakavillaa.

Oikealla puolella värttinä.

Villaa voidaan työstää kehruukuntoon myös mm.villakammoilla, karstamyllyllä tai ihan pelkkiä sormia käyttämällä.

Kehrään värttinällä z-kierteistä lankaa (värttinä pyörii myötäpäivää).

Samalla kun värttinä pyörii ja minulla on karstattua villaa kädessä (älä purista villaa liikaa, muista hento ja hellä ote :)) vedän villasta kuituja ja päästän kuidut kiertymään. Kierrettä ei tule päästää liian pitkälle kuituihin jotka ovat kädessäsi vaan sormilla ohjaamalla kierre päästetään vain niin pitkälle että vain halutut ja venytetyt kuidut kiertyvät. Kun lankaa on saatu niin pitkälti ettei värttinä enää kykene pyörimään, tai villa kädestä on loppu, kerätään kehrätty villa värttinään. Turkkilaisessa värttinässä se saadaan pujoteltua kehrään, mutta perusvärttinässä se kieritettän vain rungon ympärille.

Täysi värttinä. 

Minun turkkilaiseen värttinääni mahtuu n.75metriä lankaa.

Lanka puretaan värttinästä vyyhdeille. 

Vyyhdit pestään kädenlämpöisessä vedessä, johon on lisätty _muutama_ tippa saippuaa (astianpesuaine toimii), näin villoista saadaan poistettua rasvaisuutta. Kuivuminen tulee suorittaa painojen avulla, jotta langan kierteisyys tasaantuu.

Nyt lanka on siis valmista esilankaa.

Puumuki - tekemällä oppii

Ohjeet puumukin työstöön perinteisiä puutyötekniikoita käyttäen.

Työkalut:
Saha, puukaira, puukko, veistopuukko, muutama erikokoinen taltta, puunuija, japanilainen saha, suuntaispiirrin, lyijykynä ja puristimia.

Veistettävä puu on tuoretta koivua ja pohjan liitoksessa käytetään hyväksi puun kuivumisprosessia. Pohjapuu työstetään jo kuivuneesta koivusta ja mukin runko tulee vuolla vielä märästä puusta.  Runkopuun on tarkoitus kutistua kuivuessaan ja tätä käytetään yhtenä työvaiheena. Pohja istutetaan paikalleen ennen kuivumista ja tiivistyy paikoilleen rungon kuivuessa.
Tällä tekniikalla voidaan mukista saada vedenpitävä.

Suunnitelma. 

Aluksi on hyvä hieman edes hahmoitella paperille minkä kokoista mukia ollaan haluamassa.

Aloituspala.
Osa koivun rungosta, jossa oksa kasvaa halutulla tavalla ja rungon ympärysmitta on lähellä toivottua mittaa.

 Tässä kohtaa kannattaa myös haluttu pohjapala valita ja aloittaa työstö, jotta sen kuivumisprosessi saadaan heti aluille. Pohjapala tulee vuolla niin että puun syyt tulevat vaakasuuntaan - tämä edesauttaa mukin vedenpitävyyttä käytössä. Työkaluna pohjan alkutyöstöön käytin japanin sahaa.

Puukairan käyttö.

Mukin runkoon tehdään läpi menevä reikä isoa puukairaa käyttäen.

Reijän työstöä jatketaan isolla taltalla ja puunuijalla. Työstäessä runko kannattaa kiinnittää puristimilla pöytään, jotta talttaaminen sujuu helpommin (ja turvallisemmin).

Runko ja pohja.

Pohjasta tein n.0,5cm paksuisen (kuvassa oleva pohja on vielä paksumpi, halkaisin kyseisen palan puoliksi, jotta sain varapalan ja pohjan paksuudesta tuli haluttu).

Suuntaispiirrin.

Piirtimellä saa helposti piirrettyä puuhun tulevan uran paikan, piirtimen jälki kannattaa kuitenkin vielä vahvistaa lyijykynällä ennen työstön aloitusta. 

Uraa työstin pikkutaltalla ja puukolla. Uraa tehtäessä on tärkeä ottaa huomioon puun kuivuminen, jos ura jää liian pieneksi on halkeamisriski suuri (tästä lisää myöhemmin) tai jos urasta tulee liian suuri on mukin vedenpitävyys epätodennäköistä. Toki pohjan koko vaikuttaa myös riskien toteutumiseen. Eli uran ja pohjan on oltava toisilleen täydelliset, jotta mukista saadaan vettäpitävä.

Pohjan istutus.

Pohjan tulisi napsahtaa paikoilleen uraan, mut ei liian tiukasti. 

Nyt on tärkeää, että pohjapala on jo valmiiksi kuivaa ja runkopala edelleen märkä (runkoa tulee säilyttää mielellään vesiastiassa tähän vaiheeseen asti). Tuleva kuivatus kannattaa tehdä hitaasti. Kuivumispaikkana on hyvä käyttää esimerkiksi muovikassia, jota ei kuitenkaan ole suljettu ilmatiiviiksi. 

Oppia koko ikä.

Minun pohjani ja rungon ura olivat toisilleen liikaa. Viikon kuivumisen jälkeen paine kävi kestämättömäksi ja runko halkesi. Halkeaminen ei kuitenkaan rikkonut mukia täysin, joten nyt toivonkin ettei halkeaminen jatku (3päivää halkeamisesta ja ainakaan vielä muki ei ole räjähtänyt enempää). Mukin käyttö tuleekin olemaan kynätelineenä tai kuivakukka vaasina - tai ainakin muistutuksena siitä kuinka aliarvioin kuivumisprosentin ja ensikerralla tiedän paremmin.

Näin kävi, koska pohjani oli liian suuri (ja urani olisi saanut olla syvempi). En luottanut kutistumiseen tarpeeksi.

Valmis työ.